tiistai 23. joulukuuta 2014

Mauri starttaa voittajaluokkaa!

Heippa! Kuluneen vuoden tavoitteita on ponnisteltu eteenpäin, ja kesän lopussa päästiin Maurin kanssa avaamaan jo voittajaluokka. Sitä ennen oltiin ponnisteltu tk2- koulutustunnuksen toivossa, mutta päädyttiin kumminkin ratkaisuun jättää se 2x AVO1 tulos meille. Miksi sitten teimme näin? Päädyimme siihen lopputulokseen sillä perustein, että huomasimme Maurin todella kyllästyvän samaan. Mauri on koirana sellainen, että kun se ajattelee jo osaavansa liikkeet ja sille niiden tekeminen on jo tuttua ja helppoa, keksii Mauri ohjaajalle lisää pohdittavaa. Nimittäin Mauri lisää liikkeeseen oman mausteensa ja keksii kaikenlaisia jekkuja väliin. Siitä syntyykin uusi pähkinä purtavaksi, jonka kanssa saamme taistella seuraavat kolme kuukautta.

Joten siis, jätettiin avoin luokka taakse ja lähdettiin uusia haasteita kohti. Loppukesän treenasimmekin tiiviisti tavoitteiden saavuttamiseksi ja Mauri oppi todella nopeasti. Ensimmäinen voittajaluokan koe olikin sitten avaus, jossa enemmänkin otettiin harjoituksen kannalta ja katsottiin, missä olisi parannettavaa jatkoa ajatellen. nappautuihan sieltä nollia mukaan ja kaikenlaista pientä hiomisenpuutetta löytyi melkein joka liikkeestä. Tyytyväinen kumminkin olin siihen, ettei virheet olleet suuria ja tiukkaan tuomariin nähden oli suoritus ihan kelpo. Pisteitä tuli 129, joka ei siis vastaa mitään tulosta. Mutta juuri tuollaiset hyvän mielen kisatreenit olivat paikallaan.

 
linkki videoon

Seuraava voittajaluokan koe starttasi lokakuussa heti Kennelliiton tokonuorten valmennusviikonlopun jälkeen. Viikonlopusta olikin paljon hyötyä ennen meidän toista koettamme Kirkkonummella. Kolme viikkoa edellisen kokeen jälkeen ja tehotreenin jälkeen oli aika uuden koitoksen. Kirkkonummen kokeesta huomasi vielä niitä asioita, joihin saakin sitten jatkossa kiinnittää huomiota ja treenata. Kokonaispisteitä napsittiin 20 enemmän kuin aiemmassa kokeessa, joten treeniä treeniä lisää! Kisoissa on kumminkin hyvä käydä ja saa ainakin hyvää kokemusta. Itse ainakin jännitän usein kovasti kisasuoritusta, joten on hyvä saada sitä rutiinia lisää omaan suorittamiseen.

Marraskuun loppupuolella käytiin tämän vuoden viimeinen voittajakisa Vantaalla. Siellä olikin paljon myös muita tuttuja ja tokonuorten tiimiä löytyi. Viimeisistä kisoista jäi ihan superhyvä fiilis, sillä tehtiin huima harppaus ylöspäin. Saatiin VOI2 tulos pistein 246. Siihen sai todella olla tyytyväinen koiran kanssa, jolle voittajaluokka on ihan uusi vielä. Suoritus toteltiin ilman yhtään nollaa, josta sai olla tyytyväinen. Siitä tuloksesta onkin hyvä lähteä parantamaan kohti ykköstä. Katsotaan mitä ensi vuosi tuo tullessaan ja kuinka voittajaluokan liikkeet siitä sitten meillä kehittyy. Ensi vuodelle onkin jo kisat tähtäimissä ja sitä ennen sitten harjoitellaan loppu- ja alkuvuoden aikana ahkerasti.
 

                                                                       linkki videoon

~ Josku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti