torstai 28. huhtikuuta 2011

Mauri saapuu maailmaan


















Mauri syntyi 16.2.2011 Vantaalla Ainstainin kennelissä kuuden sisaruksen tolleripentueeseen. Viralliseksi nimeksi tuli pian syntymän jälkeen Ainstainin Buuttaus Toimii ja työnimeksi Mauri. Koska Mauri oli niin Maurin näköinen, päätimmekin jättää sen nimeksi Mauri. Pentueeseen syntyi viisi narttua ja kaksi urosta. Seitsemästä pennusta erottui yksi mustakuonouros, joka näytti olevan pentueen puna-ruskeimmasta päästä. Pennut saivatkin oikein mukavan alun Vantaalla, kun pääsivät ulkoilemaan ahkerasti heti pienestä pitäen, mikä helpotti suuresti sisäsiisteyteen opettelemisessa ja ääniinkin tottumisessa. Herra-variskin kävi vierailulla ja kaikki pennut haistelivat sitä innokkaasti, Mauri mukaanlukien. Mauri nappasi variksen heti nurkkaan mukaansa eli riistaviettiä ei ainakaan näyttänyt puuttuvan! Kävimme useaan kertaan ihastelemassa pikkupentuja ja vihdoin saimmekin pitkän odotuksen jälkeen oman tollerin kotiimme Espooseen. Haimme aktiiviseen perheeseemme harrastuskoiraa, joka olisi suhteellisen helppo koulutettava ja jonka voisimme ottaa luontoon, huvilalle, metsäretkille ja tuulta haistelemaan veneen nokkaan. Maurin kanssa on tarkoitus kokeilla kaikkia kivoja lajeja, kuten TOKOa, taipumuskokeita, Agilitya ja näyttelyitä. Katsotaan mikä näistä muodostuu Maurin lempilajiksi. Lupaavalta vaikuttaa. Mauri on Ainstainin kennelin mukaisesti todella fiksu poika! Ensimmäiset viikot ovat osoittaneet, että Mauri ei ainoastaan opi nopeasti asioita, vaan on myös ihanan ystävällinen ja iloinen vieraitakin kohtaan.

Mauri 1 vrk


Mauri päiväunilla masu pullollaan maitoa
 
Mauri 11 vrk

Mauri 20 vrk



Mauri 4 viikkoa


Mauri 5 viikkoa



Mauri 6 viikkoa

Mauri 6 viikkoa
Mauri lähti äidin luota meille kahdeksanviikkoisena. Automatka uuteen kotiin sujui oikein mukavasti. Saavuimme sitten perille noin tunnin ajomatkan jälkeen, ja Mauri pääsi tutkiskelemaan uutta kotia. Aika pian tulikin nukkumatti ja Mauri olikin jo väsynyt kaikesta kokemastaan. Ensimmäisenä yönä ei tullut paljoa ulinaa tai haukkumista, välillä vinkui vain vienosti. Taisimme itse heräillä enemmän kuin Mauri uuden perheenjäsenen tuomasta jännityksestä. Mauri innostui ottamaan heti unia uudella sängyllään ja tutut vanhat lelut toivat myös mukavasti turvallisuutta. Tutustuminen takapihaan oli aluksi todella jännittävää. Ensin tassulteltiin kuistilla ja sitten pikkuhiljaa uskallauduttiin nurmikollakin telmimään. Heti alettiin tekemään namijälkiä pihalle ja sitten perään lähimetsikköön, ja se vasta hauskaa olikin! Metsässä Mauri viihtyi heti alusta ja edelleenkin viihtyy erittäin hyvin. Onhan metsä tollerille se kaikkein luonnollisin ympäristö. Mauri on oikea nautiskelija myös. Se saattaa vaipua syvään uneen, kun sitä hieroo masusta vähän aikaa ja kohta onkin pää rennosti alaspäin. Ihan kuin se hymyilisi onnesta sekaisena. ♥

Tuttu hiiri ja uusi, ihana sänky

Pehmeässä turvallisessa sängyssä on mukava torkkua!


...ja uuden hiiren kanssa tekemässä tuttavuutta


Haa! Valmiina toimintaan!



Miten rentouttavaa, täysihoito kiitos!



Mauri näkee unta...sorsistako?


ÄLÄ KOPIOI KUVIA! / NO COPY!