sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Lauantain tokotreenit

Lauantaina oli todella ihana päivä. Aurinko paistoi ja tuntui, kuin kevät olisi tullut takaisin taas. Lähdettiin siis reippaasti kohti hiekkakenttää ja saatiin mukava päiväkävely samalla. Kentällä olikin myös kivasti häiriötä, leikkiviä lapsia ja lenkkeilijöitä. Tehtiin Maurin kanssa ensiksi paikallaolo. Treenin tarkoituksena oli tehdä kisamainen treeni ja katsoa missävaiheessa mennään. Eli tehdä kokonaisuuskatsaus.

Paikallamakuu meni oikein hyvin, Mauri malttoi hienosti paikallaan. Maahanmeno ja istumaannousu olivat hieman hitaita, joten pistettiin muistiin että niitä pitäisi vielä harjoitella. Aloitettiin kisamaiset treenit seuraamisella ja Mauri seurasi todella motivoituneesti ja keskittyneesti. Seuraaminen oli tiivistä ja todella hyvää.

Seuraamisen jälkeen tehtiin maahanmeno seuraamisen yhteydessä. Liike meni ihan täydellisesti! Seuraavaksi tehtiin luoksetulo. Siinä on vielä hieman harjoittelemista. Pysähdys oli vieläkin valuva ja Mauri tuli viereen törmäyksellä. Ollaankin vierelletuloa harjoiteltu kiertämisellä, mutta se ei ole vielä ihan täydellinen tai valmis. Tämän liikkeen jälkeen oli vuorossa seisomaanjääminen seuraamisen yhteydessä. Tämäkin liike meni todella hyvin! Hieno koira!

Vielä oli kaksi liikettä jäljellä. Kapulanouto, joka sujui todella hyvin palloharjoittelun ansiosta ja oikein mallikkaasti meni. Ei ollut mitään ihmeellistä korjattavaa. Vielä lopussa tehtiin kaukot, ekalla nousi, mutta tokassa istumaan nousussa ei noussutkaan. Tehtiin vielä kisamaisen treenin ja pallopalkan jälkeen hieman nopeita maahanmenoja ja istumaan nousuja.

Korjattiin myös luoksetuloa niin, että jätin namin takapalkaksi ja otin luoksetulon pysähdyksen. Mauri pysähtyi todella hyvin ja napakasti. Tein vielä erillisenä liikkeenä viereentuloa kiertämällä, ettei Mauri törmäisi minuun. Sekin meni ihan hyvin, joissain kohdissa Mauri ei ymmärtänyt.

Treenit olivat oikein onnistuneet ja Mauri oli selvästi todella innoissaan kun oli päässyt tekemään.

T: Josku & Mauri

Syksy ja kuvauksellinen Mauri

Näin syksyn saavuttua on ollut aivan mieletöntä ruskaa ja Mauri on nauttinut raikkaasta syyssäästä oikein  innoissaan. Meillä todella on ollut antoisa syksy ja treenin täytteinen myös. Tässä pari ihanaa kuvaa innokkaasta Maurista..

Mauri hymyilee


Lehtisade



On vaan niin hauskaa
Kuvauksellinen koira! Mauri on myös käynyt ahkerasti agilityssä, mistä se kovasti nauttii. On tultu myös pompittua takapihalla.


T: Josku & Mauri

lauantai 9. marraskuuta 2013

Maurin kuulumisia

Heippa,

Maurille itselleen kuuluu ihan hyvää, eli tosiaan tuon toisen AVO1: sen jälkeen ei olla vielä saatu sitä kolmatta, mutta Mauri kävi tokonuorten valmennusleirillä kanssani ja saatiin paljon hyödyllisiä vinkkejä, eli uskon että piakkoin voisi taas kokeilla sitä AVO1- tulosta metsästää.

Lentävä tolleri!
Maurilla on ollut tosiaan vauhdikas syksy ja poika on nauttinut täysin rinnoin..


Ja vähän lisää kuvia tokoleiristä...


Tämä oli tälläinen pikainen päivitys mutta piakkoin luvassa lisää :)

T: Josku & Mauri

perjantai 23. elokuuta 2013

TOKO-koira


 Ja toinen Avo1! Kunniapalkinto ja pisteetkin hieman nousivat. Poika oli niin tyytyväinen itseensä, kuten kuvasta käy ilmi.




Mauri kävi hakemassa hienoilla pisteillä Toko AVO 1 tuloksen. Paikallamakuu tietysti jännitti eniten ja maminkin sydän pomppaili kentän laidalla, että mitenhän käy. Hienostihan poika pysyi makuussa. Muutkin liikkeet sujuivat aika mallikkaasti. Pientä hiomistahan aina on joka tapauksessa :-) Ilme kertoo kaiken. Katsokaa miten hieno koira olen!

Mauri Avo1 ja 3. palkintosija

lauantai 17. elokuuta 2013

Maurizio kevättunnelmissa


No niin. Taas ollaan päästy eteenpäin vähän joka lajissa, kun tuota edellistä päivitystä nyt katselee. Uudenmaan noutajien taipparikurssi oli oikein mukavaa häiriötreeniä Maurille. Saimme muutamia hyödyllisiä vinkkejä esimerkiksi pillitykseen. Olin automaattisesti pillittänyt Maurin luokse aina, kun oli saanut riistan suuhun enkä ollut ajatellutkaan, että pilitystäkin voisi vähentää ja käyttää ainostaan silloin, kun koiraa pitää ohjata oikeaan suuntaan takaisin (=jos koira eksyy reitiltä tai ei löydä oikeaa suuntaa).  Nou:n suhteen olemme edistyneet myös jo aika kivasti siten, että Mauri nostaa nyt riistaa hyvin. Palautuksia olemme hioneet seuruuttamalla sekä damilla että variksella ja sekin on nyt tuottanut selvästi tulosta. Varikset tulevat enimmäkseen käteen. Suoritus saattaa vielä jonkin verran vaihdella ja meinataankin panostaa vielä varmuuteen nostoissa, palautuksissa sekä hakuintoon. Taipparit kolkuttaa ovella ja onneksi olemme saaneet viikottaista treeniseuraa muista sisaruksista. Friidu ja Chili ovat olleet mukana ja on ollut hienoa nähdä, kuinka kaikki koirat edistyvät askel askeleelta. Jokaisella on omanlaisensa haasteet ja mikä toimii yhdellä, ei välttämättä toimi toisella. Tässäkin asiassa huomaa niin hyvin, kuinka yksilöllisiä saman rodun sisällä koirat ovat. Maurista on kehittymässä oikein kiva noutokoira!



Mauri pupuilee. Kuva Riitta Jalonen.
















Tokon osalta saimme hieman keväällä takapakkia, kun Mauri, joka koskaan aikaisemmin ei ole lähtenyt kisoissa paikallamakuusta kiinnostuikin vieruskavereista aivan eri lailla. Yksissä kisoissa, joihin olimme jo kerenneet ilmoittautua päätimme, että emme ota riskiä ja jätimme paikallamakuun kokonaan väliin. Hyvinhän ne kisat muuten menivät ja melko korkeitakin pisteitä sai kaikista muista sitten (kts. tulokset). On se vain taitava! Taitoi pojalla olla kevättä rinnassa, kun selvästikin sillä oli ihan muut mielessä! Keväällä kävimme toko-kurssin, josta saimme paljon uusia ja hyviä vinkkejä ja häiriöseuraa paikalla makuuseen :-). Pidimme kesän kisoista taukoa ja harjoittelimme paikallamakuuta muiden vieraiden koirien kanssa siten, että Mauri sai olla liinaan sidottuna. Tällä hetkellä näyttäisi, että paikallamakuuongelma on väistymässä ja alamme kisata jälleen. Jee!

Toko-kisat 26.5.2013 Tuusula. Kuvat Outi Uusitalo:

 



 



Agility 
Agilityssäkin on tullut talven aikana kehitystä. Tällä hetkellä harjoittelemme Maurin kanssa kontakteja, rengasta ja keppejä. Mauri on kyllä todella taitava agilitykoira. Se on myös hurjan nopea ja tykkää selvästi, kun saa viilettää agilityradalla. Nyt alkusyksystä menemme valmennusryhmään ja alamme harjoitella lisää.


Kesällä huilattiin harrastuksista enimmäkseen paitsi noudon osalta, koska maastot olivat niin suotuisat. Kesällä Mauri sai kokeilla kaislikkonoutoa ensimmäistä kertaa saaressa lomalla ollessamme. Hienosti poika ui kaislikkoon ja nouti dameja minulle! Kerran matkan varrelle eksyi vene, mutta sehän ei menoa haitannut. Siitä vain ensin hyppy veneeseen ja laitojen kautta hyppy pois ja palautus mamille. Dami pysyi onneksi matkassa koko ajan. Jatkoimme samoja harjoituksia toisessa kesäpaikassa järvivedessä ja selvästi Mauri nautti tästä lajista. Hakuruutua tein dameilla erilaisiin maastoihin. Mauri on saanut kesällä myös tehdä merimatkoja. Enimmäkseen se nukkuu moottorin hurinassa ja on iloinen, kun pääsee satamassa tutkimaan uusia paikkoja. Pienemmällä moottoriveneellä, kun mentiin, se selvästikin nautti meri-ilmasta. Tässä siitäkin yksi kuva.


Mauri palaamassa kaislikosta veneen kautta.











Photo: Mauri merellä.
Mauri nauttii meri-ilmasta.




lauantai 20. huhtikuuta 2013

Mauri ja virtuaalikennelistit

Suurin osa virtuaalikennelisteistä on tyttöjä, jotka omaa virtuaalikenneliä pitämällä harjoituttavat tietoteknisiä taitojaan. Tolleri Mauri -sivusto haluaa tukea ja kannustaa tyttöjä tietoteknikan pariin ja antaa täten luvan tämän sivuston kuvien käyttöön! Mikäli kuvien alla on ulkopuolinen kuvaaja, minkä tunnistaa "c"-merkinnällä, ethän käytä näitä kuvia ilman kuvaajan suostumusta. Muuten kuvat ovat vapaasti käytössäsi. Jos kopioit kuvia, muistathan linkittää kuvien yhteyteen sivustomme.


lauantai 2. maaliskuuta 2013

Mauri syys- ja talvipuuhissa

Niin on aika taas vierähtänyt ja touhua on ollut sen verran paljon, että emme ole juurikaan blogia päivitelleet. Tässä tulee siis tiivistelmä Maurin syksystä ja vähän talvestakin.

Syksy meni lehtikasoissa kierien ja taisimmepa tehdä noutoharjoituksiakin syksyisessä luonnossa. Noudossa tuli hieman takapakkia, kun parina kertana erehdyimme menemään suoraan vieraaseen metsään, vierailla riistoilla ja vieläpä yleisöäkin oli hieman tavallista enemmän. Siispä noudettavat varikset jäivät metsään ja päätimme kasvattajan kanssa aloittaa Maurin kohdalla pala palalta harjoittelun, jotta tietäisimme mistä johtuu se, että Mauri löytää kyllä varikset, mutta ei niitä nosta, vaikka aikaisemmin varikset on hakenut metsästä. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että aloitimme tutun variksen ja yhden sellaisen kanssa lyhyillä palautuksilla (lyhyt matka, jossa varis asetetaan koiran ja ohjaajan väliin) ja vieläpä tutussa metsässä ja vähällä yleisöllä. Sitten hieman pidemmän matkan hakuruutua tutussa metsässä. Sitten veimme vieraan variksen tuttuun metsään. Tässä kohtaa huomasimme, että syy todennäköisesti johtui vieraasta variksesta, jota muut koirat olivat hieman maistaneet. Kun teimme muutaman toiston, niin nostihan se Mauri sen vieraankin variksen ja vielä palautti nätisti! Jatkoin harjoituksia erilaisilla variksilla, mutta siten, että laitoin metsään aina yhden variksen kerrallaan. Nyt olemme päässeet jo siihen vaiheeseen, että meillä on vieraat "hajustetut" varikset vieraassa metsässä ja vieläpä suuremmalla yleisömäärällä. Eteenpäin ollaan menossa tässäkin asiassa kovaa vauhtia! Vinkkinä muillekin, että variksia kannattaa vaihdella ja lainata välillä kaverilta, ettei taippareissa tule sitten yllätyksiä, kun koetilanteessa ei sitten otakaan, kun ei olekaan ne ihanat tutut kotiriistat! Ilmoittauduimme Uudenmaan Noutajien Taipumuskoekurssille, miltä odotammekin saavamme paljon uusia vinkkejä ja ennen kaikkea pääsemme harjoittelemaan vieraiden korien ja todella vieraiden riistojen kanssa!


Lehdet ovat kyllä kivoja!


Mauri aloitti syksyllä uuden harrastuksen, nimittäin agilityn, josta on tullut yksi lempiharrastuksista. Olemme harjoitelleet puolivalsseja, valsseja, sylikäännöksiä ja eri suuntiin ohjauksia. Uskomatonta, miten paljon kikkoja sisältyy agilityyn ja kuinka paljon siinä voikaan koko ajan kehittyä! Puhumattakaan siitä, miten paljon koira nauttii, kun pääsee radalle. Häntä heiluu iloisesti ja ihan kuin se nauraisi, kun tulee radalta pois. Nyt olemme päässeet jo vaiheeseen, jossa harjoittelemme puomia, keinua ja kontakteja. Maurilla riittää innokkuutta oppia keinua eikä se aristele sitä!



Tokossa pääsimme TK1:n jälkeen aloittamaan Avo-harjoittelun. Jee! Toki harjoittelimme jo joitakin Avo-liikkeitä Alo-kauden kanssa päällekkäin, jotta koiralla säilyisi mielenkiinto ja se saisi sopivasti vaihtelua tokoiluun. Mauri on niin oppivainen poika, että nyt jo alkaa olla lähes kaikki liikkeet valmiita. Pientä viilausta vielä ja siitä sitten keväällä kisoihin. Palkkauksen osalta totesimme, että narupallo on niin superkiva (kivempi kuin se kapula), että toimii loistavasti kapulan palautuspalkkana. Seuraavaksi siirrymme namitukseen ja siitä sitten pikku hiljaa harjoittelemaan liikkeestä toiseen siirtymistä. Pysäytyksissä Mauri pyrki aluksi himmailemaan, mutta tähän saimmekin hyvän vinkin kasvattajalta, että kannattaa ottaa välillä läpijuoksuja, niin koira ei ala ennakoimaan. Maurin kanssa meidät valittiin Kennelliiton nuorten tokovalmennusryhmään, mistä olemme todella iloisia. Nyt saa tutustua uusiin koirafaneihin ja pääsee kehittämään omaa toko-osaamista.

Mauri on päässyt viime aikoina myös nomeilemaan. Ollaan keskitytty lähihakuun, linjauksiin ja jonkun verran myös markkeerauksiin. Maurilla on runsaasti vauhtia mukana palautuksissa ja linjauksissa tuntuu siltä, että ollaan taas päästy harppaus eteenpäin sekä riistassa että dameissa.

Mauri on nauttinut suunnattomasti runsaan lumisesta talvesta nietoksissa kierien ja meren jäällä vapaudesta juosta vapaana. Myös sisarusten 2-vuotisjuhlat kasvattaja Hanna-Marin järjestämänä oli kiva kokemus meille kaikille. Sisarukset saivat telmiä keskenään ja keskityimme talviseen treenailuun rauhallisessa maalaisympäristössä.





Täältä tullaan!


Onpas kirkasta..
Mauri 2.v