lauantai 17. toukokuuta 2014

Mauri & koirakaverit

Heippa, ajattelin tälläkertaa laittaa vähän kuvia, mitä on tultu nappailtua tässä vähän aikaa sitten. Eli, meillä oli yhtenä ihanan lämpimänä päivänä tokotreenit Maurin kanssa ja meni ihan kivasti, varsinkin kun ajattelee miten kuuma oli.

Tehtiin vähän voittajaluokan liikkeitä, kuten tunnistusnouto. Se meni aivan mahtavasti, koska siirrettiin ekaa kertaa ulos tunnarit ja ulkona onnistui siis hyvin. Tehtiin myös ruutuunmenoa kosketustargetin kanssa, sillä lelupalkalla on tullut vähän liikaa sähläystä. Nyt näyttäisi ihan hyvin tuo alusta toimivan ja vähän rauhallisempi tapa Maurillekin.

Vasemmalta oikealle: Ruuti, Rasmus & Mauri
Loppuun otettiinkin sitten vielä muutama yhteiskuva, Mauri varsinkin oli ihan kieli pitkänä.

Käytiin myös tuossa vähän aikaa sitten pentutreffeillä tapaamassa siskoja. Onhan se Maurikin jo kolme vuotta, aika on kulunut niin nopeasti. Nyt olikin jo ihan kiva päästä näkemään sisaruksia. Maurin veli, 1 sisko ja äiti pääsivät tällä kertaa paikalle.

Tapaaminen oli kaksipäiväinen, ekana päivänä oli tokoilua, jossa minä ohjasinkin sitten Mauria ja tokana päivänä noutamista Mamin kanssa. Tokoilut menivät ihan hyvin, oltiin nurmikentällä ja vähän ehkä oli motivaatio poissa. Saatiin kumminkin Maurinkin virettä sitten vähitellen nousemaan.


Itseasiassa tällä samalla kentällä meillä on huomenna tokokoe, joten oli ihan kiva etukäteen siellä treenailla. Tokotreenien jälkeen koirat pääsivätkin vielä viereiseen koirapuistoon juoksemaan ja siellä olikin myös muita koiria. Sain uuden objektiivini kanssa hyviä kuvia!


Maurin kasvattajan bretoni

Maurin äiti "Rauha"

Koiraporukka


Vasemmalla Maurin sisko

Vauhtivillet

Hilja
Oli kyllä todella nopeita, kun viipotti siellä ympäri koirapuistoa. Hyvä kun kameralla joitain tarkkoja otoksia tuli! Mutta oli kyllä kiva pentutapaaminen.

T: Josku & Mauri