sunnuntai 26. elokuuta 2012

Maurin kesä

Maurin kesä on kulunut enimmäkseen mökillä villistä luonnosta nauttien; metsässä juosten, meressä ja järvessä uiden. Mauri on saanut myös nauttia veneilystä meidän omana laivakoirana. Suurimman osan ajasta se nukkuu kapteenin jaloissa tai haistelee meri-ilmaa veneen perässä. Tänä vuonna se hyppää jo itse laiturilta veneeseen, veneestä luukun kautta sisään ja veneestä taas laiturille.

Mökillä teimme sen kanssa vesinoutoharjoituksia kaislikossa damilla ja metsässä myös hakuruutua (dameilla). Molemmat menivät oikein mallikkaasti, ja damit palautuivat nätisti käteen. Jatkoimme harjoituksia kotimetsissä myös yhdellä variksella kerrallaan, ja harjoituksissa se kävikin reippaasti hakemassa variksen ja palautti sen myös hyvin. Käytiin myös kokeilemassa taipumuskokeita. Vesinoudossa molemmat lokit palautuivat käteen eikä haulikkokaan onneksi pahemmin pelästyttänyt (käytiin ennen kokeita jopa ampumaradan läheisyydessä totuttelemassa näihin pamahduksiin). Ruudussa taisi kuitenkin olla sen verran jännittäviä hajuja ja yleisöäkin runsaanlaisesti, että varisten nouto ei nyt sitten innostanutkaan ja meidän taipparikokeilu päättyi siihen. Ei kun uudelleen yrittämään!

TOKOssa saimmekin sitten ensimmäistä kertaa virallista koekokemusta. Hyvinhän se meni, kun kertaheitolla tuli Alo1! Kävimme myös toisessakin TOKO-kokeessa ja sieltäkin tulos oli Alo1! Kolmas koe oli nuorten TOKOn SM-kisat. Kaikki meni muuten nappiin, mutta harmillisesti Mauri lähti hyppyyn hieman ennen käskyä ja liike nollattiin. Siksi Alo2, mutta luokkavoitto ja hieno iso pokaali hyllyn koristeeksi! Seuraava TOKO-kisa toi Maurille kolmannen Alo1 tuloksen ja nyt Mauria voikin kutsua TK1 arvonimellä! Maurin tarkemmat tulokset on nähtävissä "Maurin tulokset" -sivulla.

 



Nautiskelua kesästä veneessä.

Mauri - möllitokokisan voittaja.
Nou hommissa. Nam, kohta saa nakkia.

Veden äärellä.

Vauhdikas palautus mamille.