perjantai 21. marraskuuta 2014

Tottelevaiseksi koiraksi

Heippa! Nyt sukeltakaamme Maurin päälajin pariin, nimittäin tokoon. Kaikista lajeista se ihan pienestä pennusta aloitettu harrastus, jossa olemme vuosien varrella kehittyneet aivan huimia harppauksia eteenpäin. Vuosien varrella on koettu kaikenlaisia hauskoja vaiheita Maurin kanssa, tämä kekseliäs kettu on antanut monet syyt nauruun. Viime keväästä onkin nyt sitten tarkoitus päivittää meidän kuulumisia tokon osalta.

Asetin jo melko alkuvaiheessa tokoa ajatellen itselleni ja Maurille tavoitteen, että joka kesä olisi sitä kilpailukautta ja kipuaisimme yhden asteen ylemmäs kesän aikana voidaksemme sitten treenailla ihan uutta luokkaa seuraavan pitkän talven. Tavoitteet ovat tähän asti pitäneet, mikä on todella hämmästyttävää, kuinka nopeasti myös koira on oppinut kaiken. Tällä hetkellä talven tehdessä tuloaan olemme voittajaluokassa, josta se ykköstulos on nyt kovasti jo hakusessa. Itse olen koiraharrastajana melko kunnianhimoinen ja asetan usein itselleni korkeat tavoitteet. Monta kertaa on tietenkin tullut matkan varrella vastaan kinkkisiä stoppeja, kun on joitain liikkeitä korjailla kuntoon. Mauri opettaa tokokoirana todella paljon, sillä sen luonteeseen kuuluu kaikenlaisten jekkujen keksiminen.

Kapula on Maurin mielestä yksi ykkösasioista!

Miten tänä kesänä itselleni asettamat tavoitteet onnistuivat? Alkukeväästä otin treeneihin jo mukaan voittajaluokan liikkeitä tarkoituksena päästä loppukesästä sitten voittajaan kisaamaan. Alla oli kaksi ykköstulosta avoimesta luokasta, ja päätin jatkaa voittajaluokkaan senkin takia, ettei treenamisesta tulisi kauhean yksitoikkoista, kuten koko ajan vain sitä avoimen luokan hinkkaamista. Mauri saattaa helposti kyllästyä liikkeiden tekemiseen, jos se omasta mielestään ne jo osaa. Silloin voi väliin tulla keksittyä jotain ihan omaa hauskaa. Niinpä siis jatkoimme voittajaluokan treenausta. Voittajaluokan Mauri oppikin todella nopeasti.

Kun kesälomat koittivat, jäi kesä pääosin ihan lomailuun ja oleskeluun mökillä. Siellä ei paljoa tokoa tehty, vaan Mauri nautti täysin siemauksin uimisesta ja löhöilystä laiturilla. Pääsihän se silti noutamaan ja tekemään kaikkea muuta hauskaa aktiviteettia. Palailtuamme mökeiltä alkoi loppukesästä sitten vielä himotreenaus ja pian korkattiinkin jo ensimmäinen voittajaluokan koe alle. Sinne emme lähteneet hakemaan ykköstulosta, vaan enemmänkin treenimielessä ja voittajaluokan avauksena mentiin kokeilemaan. Monta nollaa tuli, mutta fiilis oli silti hyvä kokeen jälkeen. Mitään suuria virheitä ei ollut tullut. Siellä täällä kaikenlaista hiomista.




Nyt syksyn aikana olemme ehtineet startata kaksi voittajaluokan koetta, joista molemmista ei tuloksia tullut eli pisteitä oli aika niukasti. Harjoituksen kannalta kumminkin kaksi kokonaisuudessaan hyvää koetta, joista löytyy erilaista hiomista liikkeissä. Meillä oli ennen toista koetta Kennelliiton tokonuorten valmennusviikonloppu, josta saattekin sitten ihan oman erillisen postauksen pian :).

T: Josku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti