maanantai 14. huhtikuuta 2014

Voittajaluokan treenausta

Hei taas pitkästä aikaa! Nyt alkaa jo olla lämpimämpiä päiviä ja aurinko paistaa, joten ulkonakin on mukava treenailla. Tänään varsinkin oli todella kaunis sää, joten mentiin kentälle treenaamaan tokoa. Tosiaan voittajaluokkaa päätettiin näissä treeneissä treenata, sillä tavoitteena olisi ensi kesänä kokeilla siinä luokassa mikäli paketti saadaan kasaan.


Päätettiin käydä läpi vähän jokaista liikettä. Aloitin hieman motivoimalla Mauria ja tehtiin istumaanjäävä. Se oli Maurilla hyvin muistissa eikä ollut mitään ongelmaa, tosi hienosti meni! Otettiin myös voittajaluokan seuraamista johon tulee mukaan sivuaskeleet ja hidas kävely ainakin. Ensin Mauri vähän katseli ympäriinsä eikä oikein ollut mukana, joten päätettiin motivoida koiraa hetken leikkimisellä. Mauri sai kunnolla juosta pallojen perässä.






Nyt oli aika ottaa uusinta seuraamisesta ja se kyllä meni jo paljon paremmin. Näkee selvästi että kyllä on tärkeää motivoida koira oikein, jolloin se tekee paljon paremmin. Mauri ainakin seurasi nyt paljon tiiviimmin ja tosi hienosti myös pysyi kontakti.

Hidas kävely meni hyvin ja Mauri jopa oli vieläkin tarkkaavaisemmin sen aikana. Myös sivuaskeleet sujuivat ainakin oikealle todella hyvin.



Sivuaskeleet oikealle

Sivuaskeleet vasemmalle
Seuraamisen jälkeen harjoiteltiin ruutuunmenoa. Mauri on vähän siinä lähtenyt hakemaan paikkaa liian aikaisin, joten ensin laitettiin lelu ruutuun. Se sujui ihan hyvin. Kokeiltiin näyttöä, mutta Mauri taas kääntyi aikaisin ympäri kysymään minulta apua. Se kyllä sitten peruutti oikeaan paikkaan mutta tietenkin se olisi parempi jos Mauri menisi ruutuun suoraan.

Lopulta saatiin onnistuminen kun kutsuin Maurin pois ja lähetin uudestaan. Silloin se meni tosi hyvin ruutuun ja lelu lensi! Pitää vain yrittää saada lisää treeniä siten, että Mauri menisi suoraan oikealle paikalle eikä jäisi pyörähtelemään.


Seuraavaksi tehtiin metallinouto. Maurille ei tarvinnut liinaa, koska metallikapula ei ole niin ihana että sen kanssa tarvisi lähteä juoksentelemaan. Kapulanouto sujui todella hyvin ja Mauri kiikutti sen hienosti viereen.



Tässä vielä pari hauskaa Tiia Hämäläisen ottamaa kuvaa Maurista:


Oli vielä kauko-ohjauksen aika. Ollaan harjoiteltu pääosin nyt sisällä kaukoja, joten oli kiva ottaa ne nyt sitten ulkona. Ulkonaoleminen ei tuottanut ollenkaan ongelmaa vaan Mauri teki ihan normaalisti ja todella hyvin. Kaikki siirtymisen ovat hallussa paitsi seisomasta maahan, joka onkin vaikea. 

Siinä olikin kaikki liikkeet mitä tänään Maurin kanssa harjoiteltiin. Vielä kotiin päästyämme tehtiin tunnari, jossa Mauri käytti hyvin nenäänsä ja oma tuli sieltä heti ekalla käteen. Oli todella onnistuneet treenit kyllä!

Maurin treenivideon voit katsoa tästä

T: Josku


3 kommenttia:

  1. Tämä on tosi kiva blogi! :)
    Pakko kysyä, että mistä olet saanut tuon treeniliivin??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta! Saatiin tuo liivi kennelliiton tokonuorten tilauksella kun ollaan siinä valmennusrenkaassa.

      Poista
  2. Voi vitsi, vähänkö hieno!! :)

    VastaaPoista